Yrttien kulta-aikaa

Tähän aikaan vuodesta ruoanlaitossa on se mukava puoli, että melkein ruoan kuin ruoan valmistamisen voi aloittaa sillä, että sonnustautuu tonttikenkiin (lue:feikkicrocsit) ja menee napsimaan yrttejä kasvihuoneesta ja pihan istutuslaatikoista, joita meillä kutsutaan nimellä kulatunga. Minun täytyy vielä  kauniisti pyytää Kammenpyörittäjää kumartelemaan yrttien puoleen, sillä selkäni ei anna niin paljon myöten, että ketterästi kyykistelisin. 

Päivälliseksi meillä on tänään samanlaisia köftejä, kuin pari vuotta sitten postaamani. Laitoin nyt yrttejä  taikinaan vieläkin reippaammalla kädellä, eikä niitä vieläkään tullut liikaa, paistoin pienen koemaistopalan. Lisukkeiksi grillaamme halloumia, (meidän pöydässämme turkkilaiset ja kreikkalaiset ruoat ovat sulassa sovussa), tomaatteja, sipuleita ja sieniä samaan tapaan kuin eilenkin. Vielä ne eivät pursu korvista. 

Eilen teimme ensimmäiset erät yrttisuolaa kuivumaan. Keräsimme yleiskoneen kulhoon kunnon nipun lipstikkaa ja kaadoimme päälle noin 2-3 dl karkeaa merisuolaa. Kuulosuojaimet olisivat olleet paikallaan, kun leikkuuterä teki parhaansa ja teki seoksesta kosteaa vihreää purua. Levitimme lipstikkasuolan tarjottimelle talouspaperiarkin päälle ohueksi kerrokseksi. Siinä suola saa kuivua useamman päivän ennen purkitusta. Viime kesäisistä yrttisuolalaaduista juuri lipstikkainen meni ensimmäisenä loppuun, joten aiomme tehdä sitä vielä monta erää. Teimme eilen kuivumaan myös ruohosipulisuolaa, joka oli juuri ja juuri riittävän kuivaa levitettäväksi tarjottimelle. Kevätsipulin vihreissä varsissa oli niin paljon kosteutta, että sipulisuolastani tuli aivan vellimäistä tahnaa. Levitimme sen kuitenkin leivinpaperiarkin päälle ohueksi levyksi ja tänä aamuna se oli jo huomattavasti kuivunut. Sitä saattoi palastella voiveitsellä ja päivän kuluessa sekin on saanut murumaisen olomuodon muitten yrttisuolalaatujen tapaan. Se saa varmaankin kuitenkin kuivua muutaman päivän pitempään. Yrttisuolassa oli heti murskaamisen jälkeen aivan huumaava tuoksu, nyt se on jo laantunut tunnistettavaksi, mutta miedommaksi. 

Viime kesänä hankin uuden pyöräilykypärän ja vanha Bell sai uuden elämän laventeliruukkuna. Tänä vuonna siinä asustaa äitienpäiväruusu.

Nyt taas kulkee!

selkäjumppaa

Taisin selvitä säikähdyksellä, noidannuoli tai mikä olikaan, päästi minut pälkähästä ja tänään olen voinut tehdä jo vaikka mitä. Lattialle pudonneet esineet pitää vielä potkia seinustalle, mistä ne saa noukittua, mutta muuten on loistava olo. Ei se mitään, että puukon tuikkaus tuntuu selässä vielä ajoittain ja yskäisy on ihan no no aivastuksesta puhumattakaan. En joutunut vuoteen omaksi pitkäksi aikaa, eikä kesä ole piloilla!

Oli mukava laittaa ruokaa muutaman päivän tauon jälkeen ja raaka-aineena oli Kammenpyörittäjän lähitorilla piipahtaneesta lihanmyyntiautosta ostama lammaspalanen. Saimme tiedon auton reitistä ruokapiirin kautta ja vaikka minä olin siinä vaiheessa totaalisesti poissa pelistä, Kammenpyörittäjä kävi ostamassa muutama lammanpalasen. Laitoimme niistä kaksi pakastimeen ja yhden nollalaatikkon ja tänään ulkofilepala päätyi grilliin. Tein lihapalalle yrttisen maustatahnan, johon tuli:

• rosmariinia
• timjamia
• ruohosipulia
• 2 valkosipulin kynttä murskattuna
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Silppusin yrtit ja valkosipulin ja sekoitin ne suolan, pippurin ja öljyn kanssa tahnaksi, jossa pyörittelin lihapalan. Se sai maustua noin tunnin verran, jona aikana valmistelimme kasvikset ja teimme muutaman setin yrttisuolaa kuivumaan, niistä tuonnempana. Kuumensin kaasugrillin parilan melko hothotiksi ja tökkäsin lämpömittarin anturin lihapalan keskelle. Asetin tavoitelämpötilaksi 55 astetta. Grillasin lihapalaa molemmilta puolilta välillä käännellen ja odottelin äänimerkkiä kertomaan, milloin tavoitelämpötila olisi saavutettu. Onneksi menin muutenkin grillin liepeille sopivassa kohtaa, sillä olin unohtanut asettaa hälytyksen päälle, uusi mittari, uudet nappulat. Hyvällä tuurilla liha ei ehtinyt liian kypsäksi. Otin anturin pois ja käärin lihan kaksinkertaiseen folioon siksi aikaa, kun grillasin kasvikset. Meillä oli lisäkkeinä grillattuja tomaattiviipaleita, sipuleita, juustonokareella aateloituja herkkusieniä, kesäkurpitsakiekkoja ja salaattia. Liha oli juuri parahultaisen kypsää, vienosti punertavaa ja pinta rapsakan yrttistä. Tykkäsimme!

Tässä kuva on luimupupulle siitä minun rellostani, sillä tekisi mieli päästä ajamaan, kunhan selkä on jumpattu ensimmäisen kuvan vinkeillä kuntoon!

"Äiti, mitä minä tekisin?" "Katso valokuvia!"

sommittelu lienee vahingossa hyvä

Kun lapsena olin pitkästynyt kysyin äidiltä, mitä voisin tehdä. Hänen vakiovastauksensa oli, että katso valokuvia. Ja kyllä minä katsoinkin. Ne muutamien perhealbumien kuvat ovat verkkokalvollani vieläkin. Kuva, jossa nousen ETYK-kesänä järvestä ja ojennan jotain kuvaajalle, vesi välkehtii vaalean tukkani ympärillä, tai se kuvapari, jossa sisareni kanssa olemme menossa päättäjäisiin. Meitä pyydettiin kävelemään vauhdikkaasti ja katsomaan sitten taaksepäin, jolloin kuva otettaisiin. Ensimmäisessä kuvassa minä vain pyyhällän eteenpäin, mutta isosiskoni katsoo iloisesti taakseen. Luulen, että jos en toisellakaan kerralla olisi osannut kääntyä, äiti olisi jättänyt dynaamisen ideansa sikseen. Olin lapsena kiukkuinen siitä, että se epäonnistunut kuvakin oli laitettu albumiin. Silloin laitettiin kaikki kuvat, filmit olivat arvotavaraa. Silloin ei ollut epäonnistuineita kuvia, oli vain niitä, jotka eivät olleet niin hyviä ja olivat noloja vain jonkun mielestä.  Olen joskus kysynyt äidiltä, miksi meillä sisareni kanssa oli samanlaiset vaatteet vielä tuossa iässä. En muista vastausta, mutta ehkä me (tai minä matkimismielessä) halusimme sitä. Tai sitten ajatus oli se, että minulle riittäisi vaatekerroista pitempään.

tässä jo osasin

Kuvat ovat olleet nytkin mielessäni ja olen siivonnut koneeltani kuvia, kun en  oikein muuhun pysty. Selkäni vihoittelee vieläkin, parempaan päin ollaan kyllä menossa, mutta mitään keittiöpuuhia en pysty tekemään. Olen pötkötellyt sohvalla kone sylissäni juuri siinä asennossa, jossa ei satu ja selannut kuvia. Olen kuvannut itse nyt vähän yli kaksi vuotta ja tehnyt pariin kertaan tällaisen suursiivon, mutta niin taas oli arkistoissani yli 5000 kuvaa. Ja vielä siivoamisen jälkeenkin niitä on siitä puolet, rapiat kaksi ja puoli tuhatta. 

Karkean arvioni mukaan noin on kolmannes reissukuvia, toinen kolmannes ruokakuvia ja sitten loput polkupyörä-tai lentokonekuvia. Ruokakuvia tulee ihan tuhottomat määrät, sillä yhtä blogissa julkaistua kuvaa kohden näppään ainakin 10 kuvaa, joista tarpeettomat pitäisi tietysti heti poistaa. Reissuilla me molemmat kuvaamme paljon ja siirrän aina kaikki kuvat koneelleni, enkä henno poistaa yhtäkään. Mutta nyt tein sen, poistin kaikki lähes identtiset kuvat ja ne muutamat oikeasti epäonnistuneet, epätarkat tai muuten kelvottomat. Niitä on sentään ilahduttavan vähän. 

Ruokakuvia selatessani huomasin sellaisen mukavan seikan, että vaikka kuvan ottamisesta oli aikaa jo vaikka vuosi ja kansiossa oli 20 kuvaa jostain tietysti annoksesta, melkein aina bongasin kyllä sen, jota olin käyttänyt blogissa. Silmäni on kehittynyt ja nykyisin kuvia on hieman vähemmän kuin alussa, eikä samaa pullapalaa ole kuvattu samasta suunnasta enää ihan niin monta kertaa.

Koska minusta ei ole vielä ruoanlaittoon, tässä postauksessa ei ole mitään ruokaohjetta, eikä ruokakuvaa. Sen sijaan mainostan elokuista pyöräilytapahtumaa, Wauhtiajoja Helsingissä 17.8.2013. Facebook, jossa minä en ole, kertoo lisää. Siellä olevat löytänevät halutessaan lisätietoa helposti, minä en osaa neuvoa.

Hoisin sika metsään!

Kokit ja potit-blogin Hannele oli tehnyt itämaisia kanavartaita, joista Soppaa ja silmukoita-blogin Marja innostui ja muunsi ohjeen koskemaan possuvartaita. Minä puolestani innostuin Marjan possuvartaista ja kopioin ne tänään sadekuurojen välissä ja kun ruoka oli valmis, taivas oli kirkastunut sen verran, että saatoimme syödä ulkona. Jossain kohtaa ruoanvalmistusta onnistuin niksauttamaan selkäni niin, että nyt haukon henkeäni ja kurottelen erittäin varovaisesti minnekään päin. Toivon, ettei tästä tule pitkällistä ja tuskallista. Ruoka sen sijaan ei ollut tuskallinen kokemus, vaan kyseinen lihan marinadi oli aivan verrattoman hyvää ja tulen kokeilemaan sitä ainakin kanan ja lampaan kanssa. Kahta possun sisäfilettä varten tein marinadia (pienin muunnoksin) seuraavista aineksista:

• 1 dl hoisinkastiketta
• 2 rkl soijakastiketta
• 2 rkl seesamöljyä
• 1 rkl konjakkia
• puolikkaan limetin mehu (olisi voinut olla se toinenkin puolikas)
• 2 valkosipulin kynttä pieneksi hakkeloituna
• 2 tl raastettua inkivääriä
• 1 tl kiinalaista viisimaustetta
• 1 tl chilihiutaleita
• seesaminsiemeniä paistovaiheessa

Mittasin isohkoon kulhoon (minä mitään mitannut, kunhan lorauttelin) kaikki marinadin ainekset seesaminsiemeniä lukuunottamatta. Sekoitin ja kaadoin puolet marinadista toiseen astiaan grillausvaihetta varten. Leikkelin possun fileet suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja pyörittelin palat marinadissa, johon ne saivat jäädä maustumaan noin tunniksi, useampikaan ei varmaankaan tekisi pahaa. 

Pujottelin lihapalat vartaisiin, joita tuli 8 kappaletta, kuhunkin riitti noin 8 palasta. Kuumensin grillin oikein kuumaksi ja asettelin vartaat pariloille. Paistoin vartaita noin 15-20 minuuttia sutikoiden marinadia pintaan ja ripotellen pinnalle seeseminsiemeniä. Possunliha hoisinmarinadilla oli aivan erityisen maistuvaa, pidimme kaikki vartaista yhdessä kesän ensimmäisten kotimaisten perunoiden (jotka itsessään olivat hieman pettymys) ja salaatin kanssa. Kiitän Hannelea ja Marjaa mainiosta marinadiohjeesta ja menen huomenissa ostamaan lisää hoisinia. 

huomennakin jytisee

Nopeat Koskenlaskija-herkut iltapalalle tai brunssipöytään

Campasimpukka osallistuu Blogiringin kautta yhdentoista muun blogin kanssa Valion Koskenlaskija-kilpailuun. Aikani on ollut harvinaisen kortilla viime viikot. Onneksi teemaan  liittyi niin nopeus, kuin helppouskin ja se, että tuotteet olisivat kätevästi ostettavissa lähikaupasta. Hellepäivä ei innostanutkaan viihtymään lieden ääressä yhtään liian pitkään, joten pyöräytin muutaman pikaisen palasen, jossa hyödynsin Koskenlaskija-juustoa, jonka makuna on sipuli-ruohosipuli. Minulla ja sulatejuustolla on ollut vuosia verraten etäiset välit, mutta nyt meillä oli oiva tilaisuus tutustua hieman paremmin.

Lehtitaikinalevyt ovat näppäriä käyttää muulloinkin kuin joulun aikaan. Minulla onkin yleensä paketti tai kaksi valmiita levyjä pakastimessa, niin nytkin. Tuumin, että pienet muffinivuoassa paistettavat juustotäytteiset minipiirakat voisivat olla hyviä. 12 minipiirakkaa valmistui näistä aineksista:

• 6 pientä lehtitaikinalevyä
• puoli pakettia (125 g) Koskenlaskija-sipuli-ruohosipulijuustoa
• noin 1,5 dl turkkilaista jogurttia
• 12 viipaletta poroleikkelettä
• punaista pestoa
• ruohosipulia
• persiljaa
• basilikaa
• pippuria

Otin taikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle ja kuumensin uunin 225 asteeseen. Notkistin sulatejuuston vatkaamalla sen yhdessä turkkilaisen jogurtin kanssa tasaiseksi massaksi. Leikkasin taikinapyörällä taikinalevyt pitkittäin kahteen suikaleeseen. Sivelin suikaleille ensin pestoa ja sen päälle Koskenlaskija-massaa. Juuston päälle sijoittelin puolikkaiksi leikattuja leikkeleviipaleita ja ruohosipulisilppua, persiljaa ja basilikaa sekä ripauksen pippuria. Käärin suikaleen rullaksi ja nostin rullan muffinivuoan koloseen. Paistoin minipiirakoita noin 15 minuuttia, kunnes ne olivat saaneet kauniin paistopinnan ja olivat ilmavia ja kypsiä. Nostin ne varovasti vuoasta leivinpaperin päälle jäähtymään. Minipiirakat voi hyvin tehdä paistamista vaille valmiiksi vuokaansa ja jättää jääkaappiin odottamaan iltaa.

Kaksi taikinalevyä oli jäämässä ylitse, joten samoilla uuninlämmöillä paistoin niistä grissinin tapaisia tikkuja. Leikkasin taikinapyörällä taikinalevyt neljään pitkittäiseen suikaleeseen ja sivelin niiden pinnat Koskenlaskija-juustomassalla. Ripottelin päälle nigellansiemeniä ja kiersin suikaleet muutamaan kertaan kierteelle. Paistoin tikkuja noin 15 minuuttia ja olin syödä ne kaikki, ennen kuin maltoin ottaa kuvaakaan. Juusto maistui mukavasti lehtevissä tikuissa. Sopisivat varmaankin hyvin keittojen kaveriksi. 

Koska juustomassaa oli edelleen vähän jäljellä, sommittelin vielä vaikkapa koululaisen kesäpäivään sopivan välipalan, joka myöskään ei ole jääkaapissa säilyttämisestä moksiskaan. Auringonkukkaleipäviipale sai ylleen poroleikkeleeseen käärittyjä minitomaatteja, lusikallisia Koskenlaskija-juustomassaa, yrttejä ja viereensä salaattia. Leipä vain mehevöityi jääkaapissa ja juusto sopi erinomaisesti yhteen poron kanssa.

Äänestäneiden kesken arvotaan punainen Lotus savuttamaton hiiligrilli (arvo 179 €). Äänestysaikaa on tästä päivästä 7.7. asti ja voittaja julkaistaan 8.7. Tutustu ehdokkaisiin ja äänestä mielestäsi reseptiä!

Yhteistyössä Valio Koskenlaskija

Chocolate Pot de Crème

puuhapaketti saapunut

Onpa viikko mennyt äkkiä ja kotinurkilla viihtyen. Vapaapäivät ovat maistuneet mainiolta ja ruokapuoli on ollut erittäin teemavapaata ja epämuodollista. Kakkukiintiö lienee täynnä pitemmäksi aikaa, mutta jälkiruokahammasta silti ihan vähän kolotti ja etsin aamulla ohjeen, joka olisi ranskalainen Critérium du Dauphinéen viimeisen etapin kunniaksi. Chris Froome  voitti kokonaiskilpailun ja tuumimme Kammenpyörittäjän kanssa, että Alberto Contadorin on syytä treenata, mikäli mielii voittaa Froomen Tourissa.

Otin mallia Heather's French Press-blogista, jossa oli helmikuussa tehty suklaista jälkiruokaa, chocolate pot de cremèä. Pannacottaa tehdessäni minua hieman vistottaa liivate, joten tämä ranskalainen herkku ilman possuhyydykettä on enemmän mieleeni. Viiteen annokseen meni:

• 170 g tummaa suklaata (70%)
• 2,4 dl kermaa
• 2,4 dl täysmaitoa
• 0,8 dl sokeria
• 2 keltuaista

Kuumensin kermaa ja maitoa kattilassa, kunnes neste alkoi muodostaa kuplia kattilan reunoille. Olin pilkkonut suklaan lasikulhoon odottamaan. Samoin olin vatkannut sokerin ja keltuaiset sekaisin. Kun kermamaito oli kuumaa, kaadoin seoksen suklaapalojen päälle ja hämmentelin seosta nuolijalla, jotta suklaa sulaisi kokonaan. Sekoitin sokeri-keltuaismassan suklaakermaan ja kaadoin koko sopan takaisin nopsasti pesemääni kattilaan. Kuumensin seosta muutamia minuutteja puulusikalla sekoitellen, kunnes kastike sakeni. Testi riittävästä sakeudesta on helppo tehdä siten, että pyyhkäisee puulusikan selkäpuolelta kastiketta. Kun siihen jää selkeä siisti viiva, on kastike valmista. Kaadoin seoksen kuppeihin ja annoin niiden jämäköityä jääkaapissa tarjoiluun asti. Lusikoin annosten päälle hieman kermavaahtoa. Olisin voinut laittaa yhden keltuaisen enemmän tai keittää kastiketta hieman sakeammaksi, sillä se jäi aavistuksen löysäksi. Mutta maku oli syvän suklainen ja kahvin kanssa se sai makeannälän siirtymään.

Tehokasta sadonkorjuuta normipäivänä

normipäivä

Alan vähitellen palailla elävien kirjoihin viime viikon juhlaponnisteluista. Otti yllättävän koville, vaikka kaikki stressi olikin itseaiheutettua ja melkoisen tarpeetonta. Selvittyämme juhlista kunnialla, piti sukeltaa suoraan kiireiseen työviikkoon. Niissä on parasta se, että vilkkaidenkin vuorojen jälkeen vapaat alkavat,  minulla tänään ja Kammenpyörittäjälläkin huomenna. Ruokapuolella on ollut muutaman päivän aika hiljaista, olemme syöneet lähinnä kakkua ja pullaa, sekä muita juhlista jääneitä ruokia. Nyt ne ovat muisto vain, hyvä niin. 

Ostan hyvin harvoin raparperia, saan yleensä ystävältäni kassillisen varsia jossain vaiheessa kesää. Tänä kesänä halusin käyttää ihan omia raparpereja, joten tänään varustauduin kaikin tarpeellisin tavoin suurta sadonkorjuuta varten. Otin veitsen ja pujotin jalkoihini Kammenpyörittäjän tonttikengät, jotka olivat unohtuneet ukkossateeseen. Kävelin kymmenen metriä tontin reunaan ja kumarruin ahertamaan. Kymmenen sekunnin kuluttua olinkin jo valmis, katkaisin kaikki kolme vartta. Siinä oli koko sato! Voisinko nyt toivoa, että tämä totaaliharvesti kiihottaisi kasvin uuteen kasvupyrähdykseen, vai meneekö ensi kesään? 

Seuraava, vaativa osuus olikin sitten päättää, mitä tekisin tästä kolmen hennon varren sadostani. Muistelin lämmöllä vuoden takaista Jokihaka kokkaa-blogin paistosohjetta, jota monessa blogissa toisteltiin innolla. Silloin melkein jäin itse ilman tuota herkkua, sillä itsepalvelu tarjoilussa toimi huomattavan tehokkaasti. Nyt toinen jälkeläinen on poissa kotoa, joten minulla oli paremmat mahdollisuudet päästä osingoille. En toista tähän ohjetta, se löytyy näppärästi Johihaka kokkaa-blogista. Tällä kertaa en tehnyt valkosuklaajogurttia, vaan vatkasin vain kermaa tanakaksi vaahdoksi ja lusikoin sitä annosten päälle ilman makeutusta. Se olikin mukavan raikasta, mikäli kermaa voi raikkaaksi luonnehtia.

Pyöräilyssä on menossa Critérium du Dauphiné . Emme ole ehtineet katsoa sitä juurikaan, lähetykset ovat tulleet myöhään illalla. Tänään vuorietappi kuitenkin näytettiin suorana lopun osalta ja  Peter Selinin selostamana. Oli mukava katsella Chris Froomen ja Alberto Contadorin lopputaistoa ja alkaa kehitellä mielessään suosikkilistoja tämän kuun lopussa alkavan Tourin tiimoilta. Huomenna olisi aikaa tehdä myös ranskalaista ruokaa, joten nyt on syytä laittaa mietintämyssy loppuillaksi päähän. 

Mikä stressi on paras stressi? Eilinen!

Tänään tuntuu, ettei elämässä ole huolen häivää, jännitys ja kiire ovat ohitse. Lakkiaset ovat takanapäin ja perheessämme on uusi ylioppilas. Koko viikko on mennyt erilaisten valmisteluiden merkeissä, joten tämän päivän rauha ja pysähtyminen ovat enemmän kuin paikallaan ennen huomenna alkavaa hektistä työviikkoa. 

Aloitimme sunnuntain kokoamalla runsaan brunssin. Sain toteutettua haaveeni kuohuviinistä aamiaisella, sillä varastoista löytyi tuliaisina saamamme puolikuiva cava.  Se sopi erilaisten juhlaruokien loppujen kyytipojaksi oikein hyvin, vaikka muuten pidämmekin kuohuvista rutikuivina. En kyllä jaksanut syödä kaikkea eteeni keräämääni, mutta onneksi äiti auttoi kakkulautasen kanssa. Huomenna työkaverit ehkä ottavat osaa kakkujen tuhoamiseen, sillä kiintiömme tullee niiden osalta täyteen tänään.

juhlajuomien teemamaana Ranska